perjantai 28. joulukuuta 2012

Reissuvalmisteluja vol 2

Viisi kokonaista päivää lähtöön..

Joulu on jo takana ja ajatukset suunnattu kohti reissua. Ennen seikkailun alkua pääsen kuitenkin vielä nauttimaan Tonin, suunnattoman suloisen 1 vuotiaan kummipoikani ja kavereiden seurasta. Uudesta vuodesta tulee mitä mainioin!

Ennen Uuden Vuoden juhlintaa aion kuitenkin vielä hieman hypettää reissuani. :) Enää on nimittäin pakkaaminen kesken, kun kaikki muu alkaa olla jo reilassa. Kodinhoitohuoneen tasot on täynnä mukaan otettavaa tavaraa ja työhuone alkaa täyttyä sortseista, topeista ynnä muista.  Auringon polte tuntuu melkeen jo iholla. Pakkasessa väristely vaihtuu piakkoin hikoiluun auringossa. Ei huono vaihtokauppa!

Apteekkiin on syksyn aikana uponnut jo omaisuus. Jo yksinään erinäisiin rokotuksiin on mennyt yhteensä 440€. Kun tähän lisätään malarian estolääkkeet sekä muu matka-apteekin sisältö summa nousee edelleen. Onkohan apteekki ryöstänyt minut? :D Siltä nimittäin tuntuu, mutta terveys ennen kaikkea! Eipä tarvitse ihan heti reissun alussa vierailla balilaisessa apteekissa, mutta vannomatta paras. Vatsa saattaa nimittäin reissun alkussa joutua kovalle koetukselle. Hope not!

Huomenna on minun pakkaamiseni kriittisin kohta, Jutta tulee apuun. En tällä tarkoita, että Jutta tulee varmistamaan, että minulla on kaikki välttämätön mukana vaan enemmänkin karsimaan mielestäni välttämättömiä tavaroita. Sitä tietää, että Balilta saa ostettua vaikka mitä eikä kaikkea todellakaan ole järkeä kantaa kotisuomesta. Kaikki tuttu tuntuu vaan niin turvalliselta. Huominen näyttää mitä kaikkea saan ottaa mukaan. ;)

Matkamme Balille kestää erinäisine välilaskuineen noin vuorokauden. Viikon päästä olemme siis jo Balilla luksushotellissamme nauttimassa olostamme. Näin ainakin haaveilen. Todellisuus voi toki aina olla toinen. Hotelli on kuitenkin varattu kahdeksi yöksi, minkä jälkeen emme vielä tiedä mitä tulee tapahtumaan. Tarkoituksena olisi joka tapauksessa löytää oma villa mahdollisimman pian. Mikä sen parempaa kuin päästä rentoutumaan oman uima-altaan äärelle.

Seuraavaksi tunnelman nostattajana kuvia hotellista, jossa vietämme ainakin ekat kaksi yötä. ;)












maanantai 17. joulukuuta 2012

Reissuvalmisteluja vol 1


Hieman yli 2 viikkoa enää h-hetkeen...

Tuntuu oudolta, että lähtö on todella näin lähellä. Vaihtoa on enemmän tai vähemmän suunniteltu jo kesästä 2011 asti, vaikka ajatus tuolloin oli vasta riisin jyvän kokoinen. Kaikki lähti siitä, kun ehdotin kaverilleni Balireissua. Emme kuitenkaan vielä tuolloin tienneet, että Balille on mahdollista lähteä opiskeluvaihtoon. Kun tämä tuli ilmi, ei asiasta ollut enää kahta kysymystäkään. Huvittavinta on, etten ehdottaessani kaverilleni reissua edes tiennyt, missä päin maailmaa Bali sijaitsee. Nykyään se kuitenkin on jo selvillä: Indonesiassa. :)

Hankkimalla itse vaihtopaikkansa ulkomailta joutuu todennäköisesti näkemään enemmän vaivaa kuin hakemalla tiedekunnan tarjoamiin vaihtopaikkoihin. Mitenkään ylitsepääsemättmän vaikeaa hakeminen ei kuitenkaan ollut, vaikka välillä siltä tuntuikin. Kaikesta kuitenkin selvittiin, kiitos kanssa reissaajani. ;) Nyt on jo viisumikin hankittu, joten loppusuoralla ollaan. Muutamia pieniä juttuja pitäisi vielä hoitaa, sillä yllättävän paljon nainen vaan tarvitsee 4,5 kuukauden Aasian reissullaan. Tiedän, rinkasta pitäisi karsia kaikki turha eikä mukaan pitäisi ottaa mitään sellaista, mitä voi hankkia Balilta, mutta mitä nainen itselleen voi. Jää vielä nähtäväksi, kuinka iso dilemma tosta pakkaamisesta syntyykään. Sitä en aijo kuitenkaan vielä stressata, sillä nyt on aika keskittyä joulun odotukseen, Bali -kirjaan ja rakkaiden seurasta nauttimiseen. Vaasasta aion nauttia vielä viimeiset päivät ennen Turkuun palaamistani, sillä en tiedä, koska seuraavan kerran pääsen tänne. Vaasa on osoittanut mitä mainioimmaksi kaupungiksi, vaikka en ole ehtinyt viettää täällä syksyn aikana niin paljon aikaa kuin olisin halunnut.


Lähdön lähentyessä fiilis tuntuu yhä sekavammalta. Yhtenä päivänä olen niin innoissani, että odottaminen tuntuu tuskaiselta, mutta seuraavana päivänä haikeus taas valtaa mielen. Tämä on ilmeisesti ihan luonnollista. Kaikki olisi varmaankin huomattavasti helpompaa, jos rinkkaan mahtuisi yksi salamatkustaja! ;)

En ole matkustellut kovinkaan paljoa, minkä vuoksi uskon vaihdon tarjoavan mitä ihmeellisimpiä kokemuksia ja seikkailuja. Kohta selvinnee, kuinka oikeassa olen... ;)