perjantai 29. maaliskuuta 2013

Daivani Villa ja sen asukkaat

Yleisön pyynnöstä, eli lähinnä oman äidin monien utelujen johdosta, kerron minkälainen on tyttötrion kotiympäristö täällä paratiisissa. Pari päivää kestäneen villajahdin jälkeen, eli heti saavuttuamme tammikuussa Balille, tykästyimme Kerobokanissa sijaitsevaan Daivani Villaan. Kartta, etäisyydet ja sijainnit eivät tuolloin olleet tietenkään vielä hallussa, mutta katumme vaikutti rauhaisalta. Pari villaa olimme ehtineet tyrmätä myös liian rauhallisuuden ja samalla turvattomuuden tunteen vuoksi, ja jotenkin tästä ympäristöstä huokui hyvä fiilis.





Daivani Villa on rivitalomainen, neljän asunnon villa, joka on valmistunut vuonna 2012. Fasiliteetit ovat siis kunnossa - ihastuimme juuri paikan moderniin ilmeeseen, josta kuitenkin välittyy balitunnelma. Me asumme ensimmäisessä unitissa, joka on nimeltään Acacia. Seinämme toisella puolella elelee koulukaverimme Tanskasta. Kolmannessa asuu Riikka ja Alma ja neljännessä lomailee tätä nykyä californialainen pariskunta. Vastapäätä, isossa omakotitalossa, asuvat villan omistava balilainen perhe ja heidän kaksi taloudenhoitajaa. Pihapiiristämme löytyvät balilaiselle kotipihalle tyypilliset kotitemppeli ja asuinrakennus isovanhemmille, joka tällä hetkellä toimittaa toimiston virkaa. Aamupalaa tehdessäni näen usein jonkun talosta tuovan uhrauksia pihan keskellä sijaitsevalle tähdelle ja seremonioiden aikaan rituaaleja suoritetaan nurmikolla. Näemme ja opimme siis lähietäisyydeltä balilaisesta kulttuurista sekä uskonnosta.

Etualalla näkyy tähti, johon tuodaan päivittäin uhrauksia ja jonka ympärillä kokoonnutaan seremonioiden aikaan. Rakennus on tarkoitettu isovanhemmien asunnoksi, mutta koska isovanhemmat eivät ole vielä halunneet siihen muuttaa, niin se toimii istuskelupaikkana ja Sellan toimistona. Balilaiseen piharakenteeseen kuuluu monet pienet talot, joihin perheenjäseniä tietyssä iässä muuttaa.


Tavallinen balilainen perhe tämä ei kuitenkaan ole ja ensipäivistä oli selvää, että he ovat länsimaalaisempia kuin useimmat perheet täällä ja kuuluvat kylän vaikutusvaltaisimpiin perheisiin. Perheen äiti Sella, joka on vastuussa villabisneksen pyörittämisestä, on kotoisin Jaavalta ja on sukujuuriltaan indonesia-hollantilainen. Hänellä on sukua Euroopassa, jossa hän vierailee säännöllisesti. Hänen puolisonsa on ehta balilainen. Heillä on kolme tytärtä, joista vanhimmasta on tullut meille tosi läheinen. Koko perhe on niin avulias ja lämmin! Aina kotiin tultaessa joku on vastassa, halaamassa ja kyselemässä kuulumisia. Niin kuin monesti blogissa on tullut todettua, Sella on meidän varaemo täällä, jonka ansiosta koti-ikävä helpottaa ja jolle voi helposti mennä juttelemaan asiasta kuin asiasta. 

Sella miehensä kanssa
Kaunokaiset Etta, Diva ja Ratih


Tyttäret ja isä tervehtimässä isoäitiä
Koiraihmisenä en voi olla mainitsematta perheen ihania dogeja, jotka ovat tätäkin kirjoittaessani hakeutuneet jalkoihini makaamaan :D Pihapiirissä vilistää siis narttu Roxy ja uros Billabong, jotka saivat neljä pentua helmikuussa. Niistä kaksi, Volcom ja Pochi, jäivät villalle asustamaan. Rapsuterapiaakin saa siis aina halutessaan! Nämä kaverit ovat hyvissä käsissä, vaikka muutoin lemmikkipolitiikka poikkeaa meille totutusta. Koirat eivät saa tulla sisälle enkä ole nähnyt, että perheenjäsenet silittäisivät tai hellisivät koiria. Lenkeillä ei käydä, vaan koirat pyörivät vapaasti pihalla ja poikkeavat välillä villaamme rapsutettavaksi. 

Sella tuskailee usein ilkikurisen Bongin vuoksi, sillä sen mielipuuhiin kuuluu villan porteista livahtaminen aina tilaisuuden tullen ja ohimeneville skoottereille haukkuminen
Ihana Roxy mama! Herttaisempaa koiraa saa etsiä <3
Edessä Pochi, takana Volcom. Pochi on kuin äitinsä, pieni ja sirorakenteinen, kun taas isompi Volcom on kuin ilmetty isänsä Bong eli tekee jo tuhmuuksia ja näyttää aina hymyilevän. 
Perheen vanhin tytär Ratih, 19, opiskelee ensimmäistä vuotta oikeustiedettä samassa yliopistossa kuin mekin eli Udayanassa. Tosin heidän systeeminsä poikkeaa kovasti omastamme Suomessa: esimerkiksi fuksiviikko on korvattu bootcampilla! Siis he joutuivat viikon verran heräämään aamuneljältä ja tekemään oikeasti punnerruksia ja vatsalihaksia, kamalaa... Ratih oli samoilla linjoilla kanssamme, että meidän orientaatio oli mielekkäämpi :D Ratihsta on tullut hyvä ystävä ja haluaisin pitää häneen yhteyttä vaihdon jälkeenkin. Perheen keskimmäinen tytär, Etta, 15, on hieman ujompi emmekä ole tutustuneet niin hyvin. Toisaalta hän on teini-ikäisenä aina liesussa :) Kuopus Diva, 12, on oikea kaunotar ja valloittaa hymyllään joka kerta, vaikka englanniksi emme pystykään hänen kanssaa kommunikoimaan. Täällä on monesti tullut todettua, että elekieli on yllättävän ymmärrettävä kieli. Elekieltä ja kaikkia oppimiamme indonesian kielen ilmauksia käytetään myös herttaisten taloudenhoitajien kanssa, jotka siivoavat villamme joka päivä ja jotka asuvat perheen omakotitalon takana olevassa pienessä rakennuksessa. Koska perhe tuntuu olevan tunnettu kylässään, isoista porteista lappaa päivän mittaan paljon väkeä ja piha on harvoin ihan autio. 

Ystävänpäiväkahvit Ratihn kanssa 
Vasemmalla Diva, Etta ja Ratih sekä muut villalaiset viettämässä Ibenin synttäreitä
Voin sanoa kaikkien puolesta, että onnistuimme löytämään todella kivan asuinpaikan kevääksi ja bonuksena vielä ihanan vuokraemännän perheineen. Aivan varmasti lähdön hetkellä halailusta ei tule loppua ja luulenpa, että tulee tihrustettua kyynel jos toinenkin :) Saa olla kiitollinen, että matkan varrelle on taas osunut näin sydämellisiä uusia tuttavuuksia! Lisää kuvia itse villasta voi käydä katsomassa Daivanin kotisivuilla osoitteessa www.daivanivilla.com. 


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Roadtrip to East - Balia parhaimmillaan

Nyt voin sanoa tutkimusretkeilleeni Balin läpikotaisin. Tai ehkä ennemminkin suurpiirteisesti ;) No, joka tapauksessa skootterilla on ajettu rantaviivaa monta kilometriä ja välillä menty Balin halkikin. Sunnuntaiaamuna lähdimme taas halkomaan Balia, kun Riikan kanssa kauan suunniteltu matka Balin itäosiin sai alkunsa. Ennen matkaan lähtöä päätettiin tehdä asioita fiilispohjalta - ei tietoa reissun kestosta, kohteista ja karttaakin oli katsottu vain sivusilmällä. Piti vain nähdä Itä ja vuoret! Ensimmäiseksi suuntasimme Ubudiin, johon olimmekin tutustuneet päivän verran jo vaihdon alussa. Tällöin aikaa oli liian vähän ja päätimme heti alkuunsa, että palaisimme Ubudiin vielä myöhemmin. 
Pääsimme heti puoleltapäivin asettumaan aloillemme. Parkkeerasimme skootterit ja nousimme pois pyörän selästä, niin johan oli jo ensimmäinen hotellinomistaja kyselemässä yöpymisistämme. Jäimme pääkadun varrelle rauhaisaan bungalowiin, josta oli mukava matka illallistamaan ja kaupoille. Myöskin kiva uima-allas ja runsas aamiainen tekivät vaikutuksen. 





Ubud on rauhallinen oma pikku kylänsä taidegallerioineen ja -kauppoineen, jossa tunnelma poikkeaa merenrantakaupungeista. Kadun varrella on runsaasti mielenkiintoisia pikkukauppoja, josta monesta olisi halunnut ostaa sisustustavaraa ja silmäniloa kotiin. Toisaalta, monessa kojussa oli samat tavarat kauppa toisensa jälkeen, eli päivää kauemmin ei olisikaan tarvinnut näissä kierrellä. Vietimme Ubudissa yhden yön ja maanantaina jatkoimme Batur-järvelle.

Batur-järven ympäristö oli myös tuttua seutua aikaisemmalta reissulta, mutta silloin emme nähneet järveä, vaan järveä ympäröineet vuoret Kintamanilta käsin. Nyt suuntasimme järvelle vastakkaisesta suunnasta ja jatkoimme alas solaan, niin että ajoimme järven rantaa pitkin ja kahden vuoren, Gunung Baturin (1717m) ja Gunung Abangin (2152m), välistä. Ilmasto oli jossain kohdin kuin Suomessa! Alhaalla kasvoi havupuita ja ilmakin viileni mukavasti. Maisemat olivat arvatenkin huippuluokkaa. Batur-järven majapaikat olivat jokseenkin parhaat päivänsä nähneet, ja koska päivä oli vasta aluillaan, päätimme ajaa vuorten yli suoraan Amediin. Siitä alkoikin seikkailu. 

Danau Batur ja Gunung Abang
Gunung Batur

Tämän kuvan jälkeen ei pystynyt enää pysähtymään, vaan kaikki energia käytettiin jarruttamiseen ja tiellä pysymiseen
Tiet olivat pieniä ja hyvin huonossa kunnossa. Balityyliin kuuluvasti, tieviittoja ei ole ja pikkupolut haarautuvat vähän väliä. Kysyimme neuvoa paikallisilta, jotka viittoivat meitä jatkamaan ylös jyrkkääkin jyrkempää rinnettä. Niin jyrkkää, että hetken mietin miten skootterimme jaksaisivat ylös asti. Ylös kyllä päästiin, mutta vielä tässäkään vaiheessa emme tajunneet mitä olisi edessä. Laskeutuminen vaati kaiken keskittymiskykymme ja käsivoimien käytön. Onneksi jarrut olivat vastahuolletut! Rystyset valkoisena painoimme niitä pohjaan polulla, jossa vähän väliä näytti räjähtäneen pommi. Muutoin näkymä oli henkeäsalpaavan kaunis. Välillä uskaltauduin vilkaisemaan vuoren päältä rantaviivaa, joka näkyi turkoosina ja houkuttelevana ja joka näytti olevan vielä niin kaukana. Kieli keskellä suuta toivoin vain, että skootteri ei hajoisi alle, ettemme päätyisi pusikkoon pyörinemme tai ettemme kaatuisi hiekkakuoppiin ja kivenjärkäleisiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Pääsimme alas rannikolle, nauroimme reittivalintaa, heitimme yläfemmat ja jatkoimme matkaa Amediin. 

Amed on pieni kalastajakaupunki Balin itärannikolla, mutta tätä nykyä Amediksi kutsutaan koko itäistä ranta-aluetta, jossa kaunis rantatie mutkittelee. Söimme lounaan Amedin rannalla ja löysimme yöpaikan nopeasti aivan veden vierestä. Pitkän, jännittävän ja käsilihaksia vaatineen päivän jälkeen oli ihana pulahtaa uima-altaaseen ja katsella maisemia. Vasemmalla puolella siinsi Balin korkein vuori Gunung Agung (3142m), edessä lepäsi silmänkantamattomiin tyyni meri ja oikealla kymmenet kalastajaveneet lepäsivät tukipuillaan. Mieli rauhottui välittömästi. 


Ikkunanäkymä kuin taulu!
Gunung Agung illansuussa
Tiistaiaamu valkeni taas aikaisin ja hyvin kuumana. Aamupalapöydässä hörpin kahvia ja katselin merenpintaa, joka aina välillä rikkoutui. Aluksi luulin, että auringonsäteet osuivat veteen ja tekivät silmälle temppuja, sitten luulin nähneeni delfiinin, mutta ihmettelin evän tulevan pintaan oudosti lipuen eikä delfiinille tyypillisesti. No selvisihän se, hai siellä uiskenteli... Onneksi tyydyimme aamu-uimaan uima-altaassa :)

Kymmenen maissa nousimme taas skodujen selkään kohteena Padangbai ja Blue Lagoon. Tie mutkitteli vuoristossa, mutta silti aivan rannan yläpuolella. Sanat ja valokuvat eivät riitä kertomaan kuinka uskomattoman kaunista oli! Hiljensimme vauhtia ja usein pysähdyimme skoduilla vain toteamaan yhteen ääneen, että maisema on niin mahtava. Siihen mahtui vehreät vuorenrinteet, palmut, turkoosi meri, värikkäät kalastajaveneet rantaviivalla sekä paikallisten silmin kaksi vaaleaa tyttöä hymyssäsuin :) Kello ei ollut ehtinyt lyödä vielä kahtakaan, kun pysähdyimme Blue Lagooniin lepäämään. Pari tuntia vierähti hyvän kirjan parissa ja nimensä veroisella rannalla loikoillen. Virkistäydyimme myös meressä, jossa tapahtui päivän toinen eläinkohtaaminen. En pystynyt pitelemään naurua, kun Riikka yhtäkkiä lähti juosten (ja samalla koiraa uiden) rantaa kohti kertoen, että meressä on keltainen käärme. Yritin naurunremakassa vain pitää jalat tukevasti pohjassa ja pysyä pystyssä, kun tämä oikeasti keltainen merikäärme ui minunkin jalkoihin. Ja nyt puhun ihan kunnon kokoisesta ja paksusta käärmeestä, joka on kirkkaan keltainen! Paniikkihan siinä iski ja lähdin itsekin pärskien rantaan :D Ainakin vuokraemäntämme mukaan kyseessä on myrkyllinen merikäärme, jota esiintyy Balin itäosissa. Huhhuh!

Maisemaa matkan varrelta
Tiet olivat paikotellen niin kapeita, etteivät vastaan tuleva auto ja skodu mahtuneet ohittamaan toisiaan vauhdissa. Myös jyrkät mutkat toivat lisäjännitystä. Onneksi balilaisilla on tapana ilmoittaa itsestään töötäten ennen kuin lipuvat kurveihin.
Blue Lagoon ja keltaisen käärmeen tyyssija ;)
Kotiin oli kiva tulla taas monta kokemusta rikkaampana. Itä-Bali nousi ykköseksi roadtrip-asteikollani, se on varma! Balilla on taasen viikon mittaan seremonioita Galungan-juhlan vuoksi ja tänään juhlitaan täysikuuta. Pihapiiristämme kaikui illan pimetessä taianomainen rukouslaulu, kun vuokraemäntä perheineen kunnioitti tulen jumalaa. Rukouksen päätteeksi he kutsuivat meidätkin bambumatolle nauttimaan iltapalahedelmiä. Siinä istuskellessa tuli taas opittua yhtä jos toista balilaisesta kulttuurista ja uskonnosta, taidettiin hauskuuttaa heitä myös matkakertomuksillamme. Seuraavassa blogikirjotuksessa kerronkin vähän enemmän tästä ihanasta perheestä täällä!


torstai 21. maaliskuuta 2013

Lökölomailua Gileillä

Gilisaaret, Trawangan, Meno ja Air, sijaitsevat Balin itäpuolella olevan suurin piirtein Balin kokoisen saaren, Lombokin länsirannikolla. Saaret ovat kooltaan hyvin pieniä, mutta sitäkin kauniimpia.

Reissumme Gileille alkoi varhain viime keskiviikkoaamuna. Ensimmäisenä kohteenamme oli Gili Trawangan, jonne matka Balilta kesti speed boatilla vain vaivaiset puolitoista tuntia. Perillä meitä odotti turkoosi meri ja valkoiset rannat. Olimme saaneet vinkin, että ensimmäisen yön majoitus kannattaa varata etukäteen, sillä Gileille saapuessamme siellä olisi Nyepin jälkeinen high peak. Todellisuus oli kuitenkin hieman toinen, mutta olipa ekan yön majoitus valmiina eikä tarvinnut juosta reput selässä paikasta toiseen. Harmi vaan, ettei guest housesta pulittamamme hinta täysin vastannut saamaamme laatua. Seuraavaksi kahdeksi yöksi löysimmekin jo huomattavasti viihtyisämmän ja itse asiassa halvemmankin yösijan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt tässä puljussa täysin sovitun mukaisesti vaan respan kämmin vuoksi Moona joutui nukkumaan toisen öistä tyynyjen päällä lattialla. Eipä palattu siihen mestaan enää uudelleen.




Gilisaarilla ei ole lainkaa moottoriajoneuvoja, joten transport -vaihtoehdot olivat hevoskärry tai polkupyörä. Halusimme nähdä saaren mahdollisimman hyvin, joten ei muuta kuin polkupyörän selkään. Vuokraamamme polkupyörät sopivat saaren tunnelmaan täydellisesti, ne olivat huteria ja rämiseviä. Alkuun tuntui kuin en olisi ikinä ajanutkaan pyörää, mutta kyllä se meno muutaman kymmenen metrin jälkeen jo hieman varmemmalta tuntui. Pysähtelimme matkan varrella ottamaan kuvia toinen toistaan upeammista rannoista sekä myös nauttimaan rannoilla makoilusta. Illalla suuntasimme Scallywags -nimiseen ravintolaan, jossa söimme todella herkullisia grilliruokia. Nam nam, vieläkin herähtää vesikielelle, kun noita herkkuja ajattelee. :P

Pyöräjengi koolla. Moona ja Riikka valitettavasti uupuvat kuvasta.


Scallywags:n grillitarjoilut, nam nam!

Piti sitä vähän kilistellä ensimmäisen gilipäivän kunniaksi!

Meno Gileillä oli todella letkeää. Siellä sun täällä oli tyyppejä soittamassa kitaraa ja laulamassa. Tunnelmallisempaa mestaa saa hakea.




Pojilla oli ikioma kalastusvene :)

Seuraavana päivänä vuorossa oli snorklausta. Kävimme snorklaamassa neljässä spotissa, joista kukin sijaitsi eri gilisaarten rannikoilla. Korallit eivät olleet sanottavan värikkäitä ja kauniita, mutta tuli sitä nähtyä kilpikonna sekä paljon kauniita kaloja. Illalla kokeilimme nightmarketin antimia ja rakastuimme paikkaan täysin. Hassua, miten nopeasti sitä on tottunut pieniin ruokakojuihin. Niistä saa todella hyvää ruokaa!

Tyttötrio snorklaamassa. Jutalla oli hieman ongelmia snorkkelinsa kanssa :D

Nightmarketilla possuttelemassa.

Lauantaina oli aika siirtyä seuraavalle Gilisaarelle, Menolle, joka on kolmesta Gilisaaresta vähiten kehittynein sekä pienin. Päädyimme lopulta viettämään siellä alunperin suunnitellun yhden yön sijasta kaksi yötä, sillä löysimme todella viihtyisän bungalowin. Koska Meno on kooltaan Trawangania pienempi, polkupyörien vuokraamisen sijaan päätimme kiertää saaren kävellen. Matkan varrella löysimme todella kivan japanilaisen ravintolan, jonka säkkituoleista emme hetkeen raskineet nousta niihin rojahtamisen jälkeen. :) Minä ja Alma emme kuitenkaan tyytyneet löhöämaan rannalla vaan halusimme aktiviteetteja. Niinpä vuokrasimme raflasta snorklauskamppeet ja suuntasimme merelle. Juttakin oli alkuun menossa mukana, mutta jätti leikin kesken kovin nopeasti. Jäimme siis Alman kanssa kahdestaan seikkailemaan. Alkumme ei kuitenkaan ollut kovin lupaava, sillä teknisten vikojen vuoksi pääsimme vasta kolmannella yrittämällä todella snorklaamaan asti. Antoisa seikkailuhan siitä kehittyi. Jännittävintä oli varmaan meno snorklausspottiin, joka sijaitsi suhteellisen pitkän matkan päässä rannasta. Ehdimme jo pohtimaan, mitä haita siellä meitä odottaakaan, mutta eipä odottanut vaan kilpikonna. :)

Snorklauskolmikko valmiina haasteisiin.



Kävimme Menolla katsomassa myös Turtle Sanctuarya, jossa kasvatetaan kilpikonnan poikasia, jotka tarpeeksi isoina päästetään jälleen takaisin luontoon.

Tällä veneellä liikuimme Gilisaarten välillä.

Maisemaa Menon kauniilta rantakaistaleelta.

Koska vietimme Menolla kaksi yötä, emme viettäneet Airilla ainuttakaan yötä vaan teimme sinne vain päiväreissun. Saari osoittautui kuitenkin muiden Gilisaarten tavoin todella kivaksi, minkä vuoksi hieman harmitti, ettemme siellä ehtineet yöpyä lainkaan.  Helpompi se näin kuitenkin oli, sillä vältyimme yhdeltä majapaikan metsästämiseltä. :) Airillä paistattelimme päivää rannalla ja söimme hyvin. Neljän aikoihin päivällä palasimme jo takaisin Menolle ja suuntasimme auringonlaskua ihastelemaan.



Ennen paluutamme takaisin Balille vietimme vielä yhden yö Trawanganilla, josta speed boat -kuljetuksemme takaisin Balille tiistaina lähti. Metsästimme majapaikkaa useamman tunnin verran paahtavassa kuumuudessa ennen kuin lopulta löysimme sopivan. Moni potentiaalinen vaihtoehto hylättiin bed bugs -epäilyjen vuoksi. Viimeinen päivä vietettiin jälleen rannalla makoillen. Illalla suuntasimme jälleen suosikiksemme mudostuneeseen Nightmarketiin syömään vatsat täyteen.

Auringonlasku tunnelmia Trawanganilta.

Harvoin sitä näkee lehmäjengia ylittämässä katua viiden metrin päässä. :)

Olen ollut reissussa aika paljon viimeisen puolentoista viikon aikana, ensin Singaporessa ja sitten Gileillä. Oli siis todella kivaa palata tiistaina takaisin Balille. Reissu oli kuitenkin mahtava ja rannat ikimuistoiset. Näille saarille tulen palaamaan vielä useamman kerran, mahdollisesti vielä vaihdonkin aikana. :)

Tänään olemme jälleen Jutan kanssa pakanneet laukut, sillä aikaisin huomisaamuna/ensiyönä suuntaamme jälleen reissuun. Tällä kertaa suuntana on Kuala Lumpur ja Langkawi. See you next week! :) Moona jää Riikan kanssa seikkailemaan Balille ja pitämään blogia yllä. :)