Ensisilmäyksellä Balin liikenne näyttää järkyttävältä, kaoottiselta ja jopa pelottavalta. Luulenpa, että näitä tuntemuksia pahensi alkutaipaleen taksimatkustaminen, sillä taksin, tai yleensä auton, kyydistä käsin skoottereiden meno näytti päättömältä ja ahtaalta. Autolla kun ei puikkelehdita muiden välistä, vaan odotetaan kärsimättömänä vuoroa. Tai niin, odottaminen ja kärsivällisyys saavat uudenlaisen merkityksen Balilla. Kyllä autotkin tunkevat pieniin väleihin senkin uhalla, että pelti ja sivupeilit kolisevat. Niin, ja täällä on traffic jam aamusta iltaan. Suomessa päästään helpolla aamu- ja neljänruuhkassa.
Täällä voi unohtaa kaiken mitä on oppinut turvavälistä Suomessa. Parempi vaan ettei jätä minkäänlaista väliä, sillä aina on joku joka tuppaa sinun ja etummaisen ajoneuvon väliin. Ja silloin niitä vaaratilanteita vasta syntyykin! Kaistat on kyllä merkitty tien pintaan, mutta niillä ei ole mitään merkitystä. Useimmiten autot ajavat aivan keskellä keskiviivaa ja vähän väliä ajetaan vastustajan kaistalla, jos siellä on kerta tilaa. Ei saa hermostua, vaikka vastaantulijat ohittavat sinut kummaltakin puolelta, täällä nyt vaan mennään sieltä mistä voi. Kuulostaa varmaan siltä, että viidakon lait ovat tämän liikenteen lait, mutta itseasiassa kaiken kaaoksen keskeltä kumpuaa yhteisymmärrys ja sujuvuus :D Liikenneristeyksessä jokainen tulee vuorollaan joka suunnasta, vähän joutuu tunkemaan sekaan ja hyppäämään muiden tielle, mutta jotenkin niistä risteyksistä pääsee aina eteenpäin. Parin päivän jälkeen sitä kuitenkin oppi, että pientä itsekkyyttä ja jopa röyhkeyttä tarvitaan, jotta ehtii ajoissa kouluun ;) Vaikka ihmisiä tsuipailee joka puolelta, harvoin kuskien naamoilta näkee hermostuneisuutta tai ärtymystä. Täällä on ihan omanlaisensa "järjestelmä" ja se kyllä sopii balilaiseen elämänmenoon.
Muistan vieläkin kuinka melkein yöuneni menetin ja ihan vatsanpohjassa tuntui, kun oli aika nousta ensimmäistä kertaa skootterin selkään ja lähteä surmanloukkuun :D Asetelmat eivät välttämättä olleet helpoimmat: Minä, Jaana ja Riikka emme olleet koskaan ajaneet skootteria, Jutta kertoi omakohtaisia kauhutarinoita ajamisestaan ja onnettomuuksistaan, Alma on kylmänviileä kevarin omistaja. Kuvittele siinä sitten itsesi aamuruuhkaan, sadan muun mopoilijan ja peltilehmän joukkoon ajamassa 15 kilometriä kouluun... Noh, hyvinhän se meni! Vauhti nousi ensimmäisellä ajolla noin 50km/h, nyt jo uskaltaa painella hiukan kovemmin ;) Jotenkin sitä aina lipuu massan mukana ja onnistuu löytämään paikkansa ruuhkajonoissa. Tietysti varoinen ja skarppina täytyy olla koko ajan, ollaan nähty muutama pieni onnettomuus vaihtomme aikana. Ja todella moni vaihtareista on loukannut itsensä skootterilla. Tähän asti olemme olleet onnekkaita, kuitenkin oman järjen käyttö pelastaa monilta kömmähdyksiltä.
Poliiseistakin kuuli kauhutarinoita jo ennen vaihdon alkua: sakottavat mistä lystäävät ja useimmiten ilman syytä, varsinkin länsimaalaisia ja tästä lystistä pyytävät mitä erilaisempia summia, joista kuuluu tietysti tinkiä. Poliisikohtaamisia on minullakin jo kaksi, onnekseni olen päässyt livahtamaan ilman sanktioita. Ensimmäisellä kerralle meidät pysäytettiin kaikki Kutalla, jolloin riitti kun näytin suomalaisen ajokorttini ja selitimme olevamme opiskelijoita. Toinen kohtaaminen tapahtui tällä viikolla, ja paniikissa laitoin kaiken indonesian kielitaitoni peliin :D No eipä rapissut sakkoja, vaan hauskaa jutustelua, huh!
Kiitollinen saa olla, että meidän villalla on sujunut näinkin hyvin ja koputtaa vielä varmuuden vuoksi puuta. Mutta onhan skootterilla ajaminen helpoin ja nopein tapa päästä täällä paikasta toiseen, lisäksi se on vielä suhteellisen edullista. Vuokraa maksamme 500 000rp/kk (noin 40€) ja tankin täyttää 12 000rp plus ostin juuri markkinoiden parhaan Kyt-kypärän 220 000rp (noin 18€). Joten hyvillä mielin nautin tästä suomalaisten teinien menopelistä ja jännityksestä balilaisessa liikenteessä tämän kevään. Kotiin palatessa vaihdan sitten takaisin autoon, sillä Suomessa ei skootterilla ajo tule ikinä olemaan näin hauskaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti